Synnytysvalokuvaus
Synnytysvalokuvaus on todella pienissä saappaissa täällä meidän koto-suomessa, varsinkin jos verrataan Australiaan asian tiimoilta. Asia on itselleni hyvin rakas ja sellainen, jonka haluaisin normalisoida täällä suomessa, jotta se olisi yhä useamman synnyttäjän tiedossa.
Synnytysvalokuvaus on intensiivistä, herkkää ja dokumentaarista, ja sillä voi olla suuret vaikutukset osana positiivista synnytyskokemusta.
Miten valita valokuvaaja ?
Niin kuin doulankin kohdalla, on myös synnytysvalokuvaajan hankintaan erittäin hyvä perehtyä vähän pintaa syvemmältä ja kuulla ihmisen omia osaamisalueita ja kokemuksia. On hyvä kuunnella omaa intuitiotaan siinä mielessä, että onko juuri se kuvaaja sopiva henkilö tulemaan mukaan synnytykseen.
Valokuvaajia on monenlaisia: jotkut innostuvat synnytysvalokuvauksesta hyvinkin tarmokkaasti, mutta jo yhden synnytyspäivystyksen jälkeen toteavat, ettei tämä ollutkaan heitä varten. Synnytysvalokuvaajan on sitouduttava päivystämään yhtä lailla synnyttäjää ja mahdollista synnytyksen alkamista, kuin doulan tai kotilonkin. Tästä syystä on hyvä huomioida valokuvaajan taustaverkot, esteet joita voi mahdollisesti tulla vastaan ja miten ne on huomioitu päivystyksen aikana.
Miksi suosittelen synnytysvalokuvausta?
Olen itse neljän lapsen äiti ja olenkin puhunut useasti instagramissani siitä, miten minun omista synnytyksistäni on todella vähän kuvia ja ne lukeutuvat ainoastaan puhelimella otettuihin räpsyihin, joissa isä nukkuu keinutuolissa tai juuri siihen hetkeen kun vauva on syntynyt.
Synnytys on kuitenkin paljon kaikkea muutakin kuin nuo hetket. Siihen liittyy erilaisia syklejä, aikaa voi kulua kokonaisen vuorokauden verran ennen vauvan syntymää. Näitä on hyvin vaikea muistaa ilman valokuvia, ajan hämärtyessä synnytyskuplassa.
Synnytysvalokuvaaja kuvaa dokumentaarisesti valokuvia, jolloin näiden kuvien kautta on mahdollisuus jäsentää itselleen synnytyksen kulkua, sekä on myös mahdollista muistaa tilanteita, jotka muuten olisivat hämärtyneet. On myös hyvin voimaannuttavaa nähdä itse kuinka suuren työn on tehnyt ja joku on vielä valokuvannut ja ikuistanut ne tunteet joita itse on käynyt läpi siinä hetkessä.
Synnytysvalokuvaus myös yhdistää perhettä, koska usein synnyttäjä ei varmastikaan ymmärrä miten isosti kumppani on tilanteessa mukana. Kuvien kautta nähdään myös kumppanin rooli synnytyksessä ja se miten olette yhdessä toimineet.
Kuvien kautta synnytystä ja siihen liittyviä tunteita voi käydä läpi ja käsitellä myöhemmässä vaiheessa, vaikka yhdessä ammattilaisen kanssa.
Minä synnytysvalokuvaajana
Olen itse toiminut doulana vuodesta 2021 asti. Toiminta-alueeni on tällä hetkellä Turku ja Tyks Majakkasairaala, sekä kotisynnytyksissä pyrin rajoittamaan alueen turkuun ja sen lähialueisiin.
Kuitenkin minua on mahdollista pyytää suunnitelluissa käynnistyksissä Satasairaalaan, Lohjan sairaalaan ja Helsinkiin, jos tilanne on sellainen että synnytystä pystytään ennakoimaan jo etukäteen.
Minulle itselleni on henkilökohtaisesti tärkeää, että ymmärrän synnytyksen kulkua ja ymmärrän synnytyksen muuttuvan luonteen ihan omien synnytysteni kautta, mutta myös doulana toimimisen kautta, jolloin olen ollut synnytyksessä tukihenkilön roolissa.
Tapaan asiakkaani ennen synnytystä ja aloitan päivystämisen synnytykseen samalla tavalla kuin jos toimisin doulana. Yhteydenpito matalalla kynnyksellä on erittäin tärkeää, jotta stressihormonit eivät pääse nousemaan synnytyksen aikana, vaan oksitosiini virtaa ja valokuvaajana en ole vieras synnyttäjälle.
- Maiju Ekman