Hei, ihana kun olet täällä. 

Nimeni on Maiju ja toimin perheiden tukena raskauden ensimmäisistä viikoista postpartum aikaan. Haluan antaa yksilöllistä konkreettista tukea jossa missä asiakas tulee kohdatuksi juuri omana itsenään.

Minulla on syvät  juuret valokuvaukselle vuosien takaa, kun lähdin peruskoulun jälkeen opiskelemaan media-alaa ja olen syventänyt siitä lähtien valokuvaajana toimimista juurikin perheiden, vauvojen ja synnytyksien valokuvaamiselle.

Asun perheeni kanssa saaristossa, jossa koen olevani kotona. Ympäröivä luonto saa minut inspiroitumaan ja maadottumaan jos arki tuntuu hektiseltä. Kahden intohimon yhdistäminen ei ole ollut itsestäänselvää, mutta olen onnellinen pystyessäni toimimaan doulana ja valokuvaajana, ikuistamassa perheiden hetkiä ja samalla tukemaan heitä. 

Doulaksi olen kouluttautunut 2021 ja olenkin halunnut tukea perheitä niin, että perhe pystyy yhdessä hyödyntämään yhteistä voimaa toimia yhdessä. Intohimoni on pitää synnytysvalmennuksia ja tarjota perheille konkreettisia keinoja tulevaan niin kotisynnytyksissä ja sairaalamaailmassa.

Olen ikuinen kouluttaja ja pyrin kouluttamaan itseäni ajan saatossa lisää, mutta tässä muutamia koulutuksia mitä olen käynyt.

2014 - Media-assistentti - Valokuvaaja

2021 - LH - Mielenterveys ja päihdehoitaja

2021 - Doula koulutus ( Aloitin imetystukiäitinä)

2022 - Elonaskel - Vyöhyketerapeuttinen raskaushieronta koulutus.

2022 - Organic spirit - Raskausajan shiatsu koulutus

2023 - Organic spirit - Perinteisen shiatsun perusteet


ARVONI

Yksilöllisyys

Haluan kohdata jokaisen niin doulaus, kuin valokuvaus asiakkaani heidän yksilöllisyyttä ja persoonallisuutta tukien. Koen jokaisella ihmisellä olevan jotain annettavaa omana itsenään.

VAHVISTAVUUS

Haluan ennen kaikkea vahvistaa asiakkaita uskomaan itseensä. Uskomaan siihen mitä he ovat ja mitä heistä voi tulla. Oli kyseessä boudoir kuvaukset, missä on tarkoitus vahvistaa oman itsensä näkökulmasta omaa kehonkuvaa tai kohti synnytystä päivä päivältä miettivää pariskuntaa, pystymmekö tähän.

lUONTO

Haluan kunnioittaa luontoa ja luonnon monimuotoisuutta työssäni. Minulle luonto on tärkeässä roolissa ja olenkin suomalaisen metsän rakastaja. Luonto uusiutuu, vahvistuu ja herää eloon aina kaamoksen jälkeen.