aika kultaa muistot

Aika kultaa muistot sanonta on hyvinkin paikkaansa pitävä, miettiessäni esikoiseni syntymää. Olin tuolloin 18-vuotias, jonka synnytys valmennus oli vauva.fi palstan keskustelupalstoilta raavittu epämääräinen hahmotelma mitä edessä olisi tulossa.  

Emme tuolloin saaneet neuvolan, tai muun tahon puolesta valmennusta sekä sairaalan valmennuksista en tiennyt mitään vielä silloin. Muistelin neuvolan tädin tokaisseen, kyllä sinä sitten tiedät, milloin kuuluu lähteä sairaalaan. Esikoinen meni yli lasketun ajan, sekä lähdin sairaalaan loppu viimein todella paljon liian aikaisin. Enkä todellakaan tiennyt milloin sinne olisi pitänyt lähteä, saatikka oliko jotain muuta keinoa lievittää olo kotona kuin suihku ja panadol.  Olin saanut itse puolivuotta aikaisemmin ajokortin, mutta lapsen isällä ei ollut. Näin jouduimme vielä pyytämään erikseen äitiäni viemään meidät sairaalaan.

Sairaalassa sain todella mukavat kätilöt, joista toinen oli harjoittelija. Harjoittelija oli todella mukavasti läsnä ja oli todella lämmin vastaanotto. Synnytyksestä itsessään minulla ei ole muistikuvaa kestosta tai muusta. Kaikki oli uutta ja kauhun sekaisin tuntein otin uusia supistuksia vastaan. Ilokaasu ja lopulta epiduraali-puudute olivat pääasialliset kivunlievitykset. Muistan, että olin koko yön saanut supistuksia ja epiduraalin jälkeen aamuyöstä/aamulla pääsin nukkumaan hetkeksi. Se tuntui siinä kohtaa taivaan lahjalta saada hetken lepo.  

Nukuin todella sikeästi ja epiduraali teki totisesti vaikutuksensa erittäin hyvin. Klo 6.30 kätilö tuli herättelemään minua ja tekemään sisätutkimuksen. Vauvan sydänäänet olivat supistuksien aikana aina notkahtaneet. Nukkuessa olin rentoutunut niin hyvin, että olin avautunut lopulta kokonaan ja vauva oli laskeutunut. Sain luvan ponnistaa.  

Esikoiseni oli hieman suurikokoinen. 4470g  näin ollen aiheutti pientämuotoista haastetta koko ponnistusvaiheeseen. En toki siinä kohtaa tiennyt mitään hänen koostaan joka myöhemmin ajateltuna on ollut todella hyvä.  Ponnistusvaihe meni loppujen lopuksi todella hyvin.

Hän oli täydellinen, täydellinen pieni tyttö. Pikimustilla silmillään, tummalla tukallaan ja aivan äärettömällä viisaudella varustettu.  

Esikoiseni on syntynyt vapun tienoilla, ja muistan elävästi miettineeni osastolla päästyä, miten tämän vappu meni heittämällä elämäni parhaimpiin. Vaikka aika kultaa muistot erittäin hyvin, on silti esikoiseni synnystys minulle ollut aivan uskomaton opetus. Se on ollut opetus siitä, miten synnytysvalmennuksen merkitys on kallisarvoista. Tämä synnytys on todella se juuri syy, mikä on saanut minut ottamaan myös selvää jatkossa asioista, kouluttautumaan ja pohtimaan voiko esikoisen synnytyksestä saada muutakin kuin vuoteessa olemisen + epiduraali kombon.  

Muistan myös elävästi miten kukaan ei ollut valmistanut minua synnytyksen jälkeiseen aikaan. Se tuntui hurjalta ajatella jälkikäteen. Tarvitsemme niin paljon tukea myös synnytyksen jälkeen, postpartum on kallisarvoista ja herkkää aikaa.